Elokuun update

No hei vaan! Elokuu alkaa ja uudet kujeet, uusien töiden merkeissä! Samalla viikolla koululaiset palaavat opintielleen ja muutenkin kesä alkaa jäädä taakse. Oma kesäni on mennyt tiivisti tuijottaen näyttöpäätettä ja toivoen, että opinnäytteeni materialisoituisi! Valitettavasti olisi varmaan tarvinnut näpyttää vähän enemmän ja röllätä twitterissä vähemmän. Toivottavasti uusi fyysinen työ antaa virtaa myös kirjoittamiseen.

Viime aikoina omat harrasteet ovat kärsineet jonkin verran, mm. kendon kesän kohokohta, Porin kendoseuran JazzKendo jäi väliin. Minulla on tähtäimessä 4. dan tasokoe Helsingin syysleirillä marraskuussa, ensimmäinen yritys. Parin viikon päästä Helsingissä on Suomi-Japani diplomaattisuhteiden 100-v juhlien kunniaksi järjestetty leiri, jossa mukana kovan luokan senseitä joten toivottavasti sieltä saa sopivat eväät syksyn treeneihin.

Elokuun mittaan alkaa myös Poliitikkokoulu, johon osallistun Noora Knaapilan kanssa täältä E-P:ltä. Ensimmäinen lähikerta menee sivu suun mutta jatkossa sitten mukana. Odotan innolla, tavoite on saada entisestään kasvatettua äänisaalista ja saada ajettua Seinäjoen valtuustoon toinenkin vasuri mestoille Knuuttilan Antin kaveriksi. Nooralla oli jo viime kierroksella hilkulla, 2021 hoidetaan homma kotiin!

Kansainvälisessä politiikassa näyttää tulevan mielenkiintoinen syksy: no deal brexit näyttää tapahtuvan ja sapeleita kalistellaan Hormuzin salmella. EU:n uusi presidentti von der Leyenillä on lautanen lusikoitavana, hauska nähdä, miten asiat etenevät.

Toivotaan, että kesä jatkuisi vähän kauemmin vielä, pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ja kuunnelkaa hyvää musiikkia mustikkametsällä, esim Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Vade Retro Satanus I (ja II jos sattuu vinyyli löytymään). Saa laittaa viestiä, jos askarruttaa esim. kuntatason hommat ja muistakaa käydä allekirjoittamassa kansalaisaloitteita, esim. kk2020.fi !