Oma taustani – kuka on Markus Ojala?

Vastaus tietysti riippuu, keneltä kysytään, mutta omasta puolestani sanon, että aivan tavallinen kaveri. Suku ja juuret ovat Seinäjoella, johon paluumuutimme perheen kanssa 2011. Vuosituhannen alku kului Joensuussa opiskellen ja tuolta tuli siirryttyä Lahteen töiden perässä. Nyttemmin olen aloittanut opinnot uudelleen SeAMKissa, isona minusta tulee elintarviketekniikan insinööri. Opinnäytetyössäni tutkin, miten lohkoketjuja voidaan käyttää hyödyksi elintarvikeketjun jäljitettävyysvaatimusten täyttämiseen ja ylittämiseen.

Työhistoriani on hiukan sirpaleinen, parhaimman kuvan siitä saa LinkedIninpuolelta, jos sitä nyt haluaa tutkia. Pääasiallisesti olen tehnyt myyntityötä, mutta tuon tukemiseksi on sitten tullut puuhasteltua kaikenlaista. Toivon mukaan jatkossa voin käyttää myyntitaustaani hyödyksi, kun etsin / toteutan / myyn kestäviä ratkaisuja ruokasektorilla, joko yrittäjänä tai palkollisena.

Ikäni lähentelee jo pian 40, mutta koen pitäväni askeleen kevyenä harrasteideni avulla. Liikunta itsensä vuoksi ei ole juurikaan minua aiemmin kiinnostanut, mutta viimeiset 10 vuotta on tullut harjoitettua japanilaisen miekan tietä, kendoa. Tämä on ollut hyvä konsti saada vähän liikettä itseeni ja samalla olen päässyt tutustumaan hyviin tyyppeihin ympäri Suomea ja tietty perustamaan Seinäjoen parhaimman kendoseuran huippukavereiden kanssa. Kendon avulla pystyy pitämään egon aika hyvin kurissa, mutta sanon silti ylpeydellä, että porukalla olemme saaneet Seinäjoen seurankasvatettua hyviin mittoihin: on tullut arvokisamitaleita (pronssia SM-joukkueet 2018, 2017) sekä vastuuta tapahtumien järjestämisessä, mm. iaidon SM-kisat 2019!

Muihin harrasteisiin itselläni kuuluu musiikin kuuntelu (suosikit Ulver, PMMP, Anathema, Arcturus, Cradle of Filth, CMX, Anneke van Giersbergen, jne jne) ja spekulatiivinen fiktio  ( Iain M. Banks, China Miéville, J.R.R. Tolkien, Neil Gaiman, Ted Chiang, jne, jne) sekä aiemmin roolipelaaminen. Viimeisimmän tapauksessa harrastaminen on jäänyt vain vanhojen opusten selailuun samalla lailla kuin figupelaaminen jäänyt lähinnä sen miettimiseen, onko maalipurkit jo viimein kuivuneet lopullisesti. Vapaa-ajan ongelmia tosin varsinaisesti ei ole, koska lasten harrastuksissa kulkemisessa saa kohtuullisesti pidettyä itsensä touhussa.

Miksi sitten antaisit äänesi minulle? Tulen toimeen ihmisten kanssa sekä jaksan tehdä töitä tavoitteen eteen. Osaan pitää egoni kurissa ja kysyä tyhmät kysymykset sekä myöntää, milloin olen väärässä. Sitä paitsi, ääni minulle on ääni Vasemmistolle, joka tokko haittaa näillä lakeuksilla =D